| Kiinan keskustelevision uudenvuoden gaalaohjelma |
|
Kiinan keskustelevisio (CCTV) on lähettänyt vuotuista uudenvuoden gaalaohjelmaa säännöllisesti vuodesta 1983 lähtien. Sitä voidaan pitää urheilukilpailujen jälkeen maailman katsotuimmaksi televisio-ohjelmaksi, jolla suurimmillaan on laskettu olleen lähes 800 miljoonaa katsojaa. Vuonna 2007 laskettiin, että ohjelmaa seurattiin 93,7 %:ssa Kiinan kotitalouksista - vaikka tiedon paikkansapitävyydestä on käyty Kiinassakin keskustelua, on selvää että sitä katsovat Kiinassa monet. Kiinalaisten uudenvuodenviettotavat muuttuvat maan talouden kasvaessa ja monet kiinalaiset ovat alkaneet viettää uutta vuotta matkailemalla kotimaassa tai ulkomailla vanhan perhekeskeisen uudenvuoden viettämisen sijaan. Oletettavasti myös Kiinan keskustelevision uudenvuoden gaalaohjelman katsojaluvut ovat huippuvuosista hieman laskenet. Kiinan keskustelevision uudenvuoden gaalaohjelmaa voi seurata kiinalaisen uudenvuoden juhlassa Lasipalatsinaukiolla KONEen tarjoamalta jättinäyttötaululta. |





